maanantai 29. elokuuta 2011

Lappuliisamekko ja siirtolapuutarhapussukka




Minuuttimekko surrur-kirjan kaavalla, Marimekon Lappuliisa-kankaasta.
Hyvä kaava! Tästä voisi muokkailla monenlaisia versioita. 
Tämä on nyt sekoitus kirjan Kuminauhaversiosta ja Pussihihaversiosta.

Noh, eihän tämä ihan minuutissa syntynyt, mutta muutama juttu tässä on tehty helpommin kuin monissa muissa tunikamalleissa. 

Ensinnäkin helma on suora. Kirjassa siihen kuluisi jättää hulpioreuna, jossa näkyy pesuohjeet jne., mikä on kyllä hauska idea! Tämä kakkoslaatuinen kangas oli kakkoslaatuista juuri siltä kohtaa, joten tein helmaan yksinkertaisen taitteen.

Toiseksi, pääntie ja kädentiet huolitellaan vinonauhalla. 

Kolmas iso helpotus on se, ettei tästä mekosta löydy vetoketjua tai muuta systeemiä pääntieltä.

Neljänneksi: mekossa on muotolaskokset vain etukappaleella. Niitä lisäämällä saattaisi istuvuus vielä hiukan parantua, mutta laiskalle ja kiireiselle kelpaa tämmöisenäänkin.



surrur-kirja on kyllä hauska ja inspiroiva tuttavuus. 
Kovin seikkaperäisiä ohjeita siitä ei kuitenkaan löydy. 
Rento meininki!

Tulkoonpa samalla esitellyksi tämä pieni pussukka, jonka tein makuupussituunauksesta yli jääneestä kangaspalasta. Kaavan piirsin tyttösen lahjaksi saamasta pussukasta.


Lompakko, avaimet ja puhelin pussukkaan, pussukka ranteeseen ja menoksi!
Kaunista ja niin kätevää. Tykkään!



13 kommenttia:

  1. mä tykkään kyllä molempien ompelusten kankaista <3

    VastaaPoista
  2. Tuo tunika on tosi kiva, ihan mielettömän iloisen näköinen kangas.

    VastaaPoista
  3. Ihanat! Tosi kivoja käsitöitä täällä muutenkin, jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
  4. Hienoja molemmat! Tuo lappuliisakangas ihan huippu, miksiköhän en moista ole ennemmin nähnytkään! ihana!

    VastaaPoista
  5. Ihanat!! ja hauska tuo mekon kangas!

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo mekko ja kangas! Pitääpä itsekin kokeilla kun sain surrur-kirjan lahjaksi.

    VastaaPoista
  7. Löysin vasta blogiisi sattumalta. Olet tehnyt aivan ihania juttuja! Tosi ihana mekko! Olen itsekin hullaantunut Lappuliisa-kankaaseen :)

    VastaaPoista